Kun metsäkävely muuttuu sisäiseksi matkaksi
Tämä ei ollut pelkkä kävely. Se oli kulkemista askel askeleelta yhä syvemmälle – ei vain metsään, vaan myös itseeni.
En tiennyt lähtiessäni, että tämä olisi sellainen päivä. Olin lähdössä vain kävelylle, tutulle metsäpolulle, enkä tiennyt, että kohta muistaisin jotakin, mitä olin unohtanut – itseni.
Kahdeksan vuotta sitten tuo sama polku muutti elämäni suuntaa. Se herätti minut. Sen jälkeen luonto, puut ja hiljaisuus ovat olleet vihreitä ystäviäni. Nyt, elettyjen vuosien ja vaiheiden jälkeen, tunsin taas saman värähdyksen: minä olen ollut täällä ennenkin. Minä olen täällä.
Metsä ei vain muistanut tai muistuttanut minua, vaan auttoi myös muistamaan. Kuka minä olen, kun lakkaan suorittamasta?
Sisältä nousee hiljainen kaipaus. Tulee ikävä itseä – ei menneisyyden versiota, vaan sitä tunnetta, kun oli yhteydessä itseensä. Kun kuuli sisäisen äänen, tunsi kehossa kulkevan suunnan, vaikka ei vielä tiennyt, minne se veisi.
Puhutaan glimmereistä – välähdyksistä, jotka tuovat toivoa ja suunnan. Minulle se oli haalea valo polulla, satakielen laulu, männyn ääneen lausumaton tuki. Se riitti muuttamaan kaiken.
Polut, valinnat ja hiljaiset tietäjät
Metsässä polut haarautuvat. Yksi vie oikealle, toinen suoraan – ja kolmas haara muistuttaa, että vielä voi kääntyä. Valitsin polun, jonka määränpäätä en vielä nähnyt.
Puiden äärellä muistan sen, minkä olin unohtanut: tärkein keskustelu käydään oman itsen kanssa. Ilman sitä emme tiedä, keitä olemme – vaikka täyttäisimme kalenterimme, elämämme, saavutuksemme.
Kun elämä muistuttaa työmaata
Kävelin myös teollisuusalueen halki. Melu, jyrinä, pöly – niin kuin elämäkin välillä on. Työura, jossa asiat kulkevat, mutta mikään ei pysähdy. Kuljetin kuormia, joita ei enää tarvitse. Nyt oli aika purkaa.
Ehkä sinullakin on kuormia, joita kannat, vaikka et enää tarvitsisi niitä?
Lehdon hiljaisuus ja tietäjäkuusi
Saavuin lehtoon. Satakieli lauloi, lehtipuiden oksat holvasivat polun kuin vihreäksi kappeliksi. Täällä asuu kuusi – vanha tietäjä – joka aikanaan kysyi: Miksi et lähde polulle, mikä aidosti kutsuu? Mikä estää toimimasta?
Sen viisaus ohjasi minut uuteen suuntaan. Jätin sen juureen kiitokseksi tuohirenkaan – muistoksi siitä, että tässä minä olin, tässä minä päätin muuttua. Muistin paikaksi myös tähän paikkaan palaavalle itselleni.
Haavat, haavat ja haavat
Haavat – nuo puut, jotka värisevät tuulessa, mutta seisovat lujina. Herkät ja yhteydeltään lujat. Ne muistuttivat minua polulla siitä, että herkkyys ja vahvuus voivat elää rinnakkain.
Minullakin on haavoja. Ja juuri siksi haluan olla haavan kaltainen: hyväksyä sen, mikä on ollut, ja silti kurottautua uutta kohti.
Oman jäljen tärkeys
Huomaan, että on helpompaa kulkea yhteisiä polkuja, mutta haluan jättää niihin oman jälkeni. Ei siksi, että joku muu sen näkisi, vaan siksi, että minä itse voisin sen tunnistaa.
Tämä maasto on minun sisäinen kartastoni: tekemisiä, ihmisiä, paikkoja, tunteita. Jos joskus unohdan, voin sen avulla palata kotiin itseeni.
Hiljaiset merkit ja seuraava askel
Kehoni tiesi jo aamulla, että tänään tarvitsin tämän kävelyn. En vielä tiennyt, mutta se antoi hiljaisia merkkejä. Oli aika pysähtyä, kuunnella ja puhua luonnon kanssa.
Me kaikki tarvitsemme välillä kysymyksiä kuten:
– Milloin viimeksi muistin itseni?
– Kuka minä olen, kun en enää suorita?
– Voinko ohjelmoida itseni uudelleen?
– Mihin suuntaan haluan nyt kulkea?
Entä sinä?
Jos sinäkin tunnet kutsun oman sisäisen karttasi äärelle, tule mukaan valmennukseen tai aloita oma kuuntelukävelysi. Ehkä juuri seuraavalla polulla sinua odottaa oma kuusesi – ja sen juurella vastaus, jota et tiennyt etsiväsi.
Lämpimästi tervetuloa mukaan myös
Löydä metsän aika –tarinalliselle metsäretkelle,
jossa kuljemme hiljaisuutta, metsän myyttisiä tarinoita ja omaa sisintä kuunnellen.
Retki tarjoaa sinulle paikan pysähtyä, kuulla metsän ääntä
ja ehkä myös oman sisäisen voimapuusi kutsun.
Päivi Partanen 0400 957996
Y -tunnus: 3413809-1
Käyntiosoite:
Toritalontie 3A,
53200 Lappeenranta
